Jari Salo on harrastajavalokuvaaja, joka oli Juhan valmennuksessa pari vuotta sitten. Jari halusi apua sen hetkiseen valokuvaprojektiinsa, ja valmennus toteutettiin sarjana tapaamisia Quietin studiolla. Hänen projektinsa oli upea muotokuvin toteutettu valokuvanäyttely haastavissa elämäntilanteissa elävistä isistä.

Juha: Hauska nähdä pitkästä aikaa! Mitä olet puuhaillut valokuvauksen saralla? Millaisesta valokuvauksesta nykyään pidät?

Jari: Minua kiinnostaa nykyisin ihmiset, visuaalisuus ja eräänlainen todellisuudesta irtaantuminen. Viime aikoina olen katsellut paljon Martin Bogrenin August Song -nimistä valokuvakirjaa. Sen kuvissa on upea fiilis, eteerinen ja fantasiamainen, mutta samalla dokumentaarinen. Saman valokuvajan Tractor boys on myös hieno teos.

Tykkään valokuvauksessa eräänlaisesta impressionismista. Kuvissa ei kiinnosta niinkään ajankohtaisuus vaan isommat ihmisyyteen lliittyvät kysymykset.  Olen syventynyt viimeaikoina myös Alec Sothin kirjoihin.

Juha: Millainen sinun historiasi muuten on valokuvauksessa? Milloin aloitit valokuvaamisen?

Jari: Aloitin kuvaamisen hieman yli parikymppisenä. Ensimmäinen kamerani oli kummisedältäni lainaan saatu kinofilmikamera. Muistan kuinka suttuisia ruutuja sain aikaan. Ei mikään suuri suksee! Yliopistoaikana kuvaaminen otin valokuvauksessa askeleen eteenpäin. Ylioppilaskameroissa opin vedostamisen alkeet ja siitä syttyi aiheeseen isompi kipinä. Ensimmäisen oman kamerani, perusnikonin, hankin ex tempore lomamatkalla Hanoista.

Alkuvaiheessa kuvasin paljon diaa. Tykkäsin sitä, että valotuksen ja rajauksen oli oltava kohdallaan. Digikuvaaminenhan on siihen nähden tosi helppoa.

Juha: Oletko kuvannut sittemmin koko ajan?

Jari. Olen kuvanut vaiheissa. Aluksi kuvasin kaikkea mikä liikkuu. Sitä seurasi rauhallisempi vaihe, kunnes syntyi ensimäinen lapsi. Hänestä otin todella paljon kuvia.

Juha: Sama kuin minulla!

Jari: Suuri käänne omassa valokuvauksessani oli kymmenisen vuotta sitten. Menin Hannamari Shakyan dokumentaarisen valokuvauksen projektiin, joka kesti n. vuoden. Valtavan jännittävä kokemus. 

Juha: Millä ajatuksella menit työpajaan?

Jari: Minulle tuli vahva sisäinen halu tehdä jotain isompaa ja merkittävämpää. Jotain kunnollista. Olen aika kunnianhimoinen sen suhteen mitä olen kulloinkin tekemässä. Valokuvataide alkoi kiinnostaa yhä enemmän ja seurasin alan lehtiä. Työpajassa tein oman projektin huumeita käyttävistä isistä. Sen jälkeen olen tuntenut valokuvaajuuden tärkeäksi osaksi identiteettiäni.

Juha: Sen myötä ryhdyit julkaisemaan kuviasi?

Jari: Kyllä, vaikkakin kynnys julkaisemiseen on edelleen korkea. Kunnianhimoni tai jokin vaatii, että kuvien on oltava jotenkin erityisiä jos julkaisen jotain.

Projektin jälkeen minuun otettiin yhteyttä ensi- ja turvakotien liitosta ja kysyttiin, haluaisinko tehdä jatkoa projektille heidän kanssaan. Tarkoitus oli tehdä isä-aiheen tiimoilta uusi valokuvanäyttely, joka kiertäisi Suomea. Minulle tuli sellainen olo, että haluan tehdä tämän tosi hyvin, mutten pysty siihen yksin. Kyse ei ollut enää puhtaasti omasta projektistani, vaan muillakin oli toiveita ja odotuksia lopputuloksen osalta. Koin, että taitoni eivät olleet riittävällä tasolla, olin sittenkin harrastelija. Minlla oli valokuvaajan identiteetti, mutta harrastelijan taidot! Projektissa oli niin monta osa-aluetta, jotka täytyy hallita.

Omassa työssäni olen ymmärtänyt, etä kannattaa sparrata huippujen kanssa aina kun mahdollista. Olitte Outin kanssa molemmat siinä vaiheessa minulle suuria esikuvia muotokuvauksessa. MInulle oli selvää, että jos haluan tehdä tästä huippujutun, tarvitsen avuksi huipputyyppejä.

Juha: Valmensin sinua projektin ajan. Miten meidän yhteistyö sinun mielestäsi sujui? Mietimme valaisua, photoshoppia ja kaikkea laidasta laitaan..

Jari: Teimme ajattelutyötä ihan alusta ihan loppuun. Istuimme täällä studiolla ja mietimme mikä kuvien ja projektin viesti on, millaista fiilistä halusin työllä välittää. 

Käytännön tasolla mietimme sopivia lähestymistapoja itse kuvauksiin. Keskustelimme kuvattavien ohjauksesta, valaisusta asukysymyksiin. Ehkä perusasioita ammattilaisille, minulle ne olivat siinä vaiheessa uusia ja tärkeitä asiota saada haltuun.

Juha: Niin juuri. Mietimme konseptia ja sitten aloimme keskittyä siihen, miten juttu kannattaisi käytännössä toteuttaa. Mikä toimii ja mikä ei. Valaisulla oli iso rooli. Sinulla oli yhden valon menetelmä ja aika paljon keskityimme niihin pieniin muutoksiin valaisussa ja millaisia vaikutuksia niillä on lopputulokseen.

Jari: Joo se oli tosi merkittävä sessio, kun mietimme valon käyttäytymistä.

Toinen merkittävä juttu oli kuvaustilanteen suunnittelu. Olin aiemmin kuvannut Isäprojektia niin, että kuvattavat istuivat ja kamera oli sivussa jalustalla. Otin kaukolaukaisimella kuvia ikäänkuin vaivihkaa samalla kun juttelin kuvattavan kanssa. Sinä haastoit tätä selkeästi ja puhuimme paljon ohjaamisesta. Sparrauksen perusteella muutinkin lähestymistavan ihan toisenlaiseksi. Tein haastattelut ja kuvaukset jatkossa eri aikaan. 

Juha: Aloit tekemään muotokuvia. Aiemmin olit tehnyt ikäänkuin haastattelun dokumentointia. Uuden kuvasarjan erityispiirteenä olikin vahva läsnäolo.

Jari: Kävimme yhdessä läpi myös jo kuvattua materiaalia ja olit mukana valitsemassa ruutuja. Lisäksi ns. finessipuolessa koin olevani heikoilla. Miten saada sävymaailma isoissa printeissä kohdilleen ja yhtenäiseksi sekä vedostuskelpoiseksi. Asiakkaan kanssa oli mietitty, että tehdään overlifesize kokoon, eli tosi suuria vedoksia. Minulle oli supertärkeää, että vedokset oli laadukkaita.

Kaikkiaan sain varmuutta sellaiseen, että kykenen olemaan kuvauksissa paremmin läsnä ja olen sisäistänyt "työkalun". Vähemmän on sellaista arpomista, että mitä tässä kuvaustilanteessa nyt pitäisi tehdä, vaan visio tulee intuitiivisemmin ja kuvausta pystyy viemään kohti sitä mielikuvaa ja lopputulosta, mikä on päässä.

Pääsee helpommin tietynlaiseen flowtilaan. Nykyään kuvauksissa näen paremmin eri mahdollisuuksia, joihin reagoida siinä hetkessä.

Juha: Joo! Jos on liian tiukkaan fiksannut lopputuloksen etukäteen, niin joku kuvattavan tekemä kiinnostava asia voi tuntua väärältä ja et kykene menemään perässä. Minun ajatukseni on myös sellainen, että jos mieli ei liikaa harhaile ja stressaa teknisistä yksityiskohdista, niin voi käyttää sitä isoa muotokuvauksen työkalua, jolloin kaikki kuvauksessa on ikäänkuin yhtä asiaa. Olet siinä sisällä ja näet mitä pitää tehdä ja mihin juttu menee. Kamera, valaistus, tausta, miten ollaan, kaikki on osa isoa työkalua.

Kiitos Jari ja menestystä kuvauksiin!

Jari on ammatiltaan psykologi, joka tekee työyhteisöjen ja tiimien valmennus- ja kehittämistyötä. Hän on saanut kunniamaininnan Taylor Wessing Portrait phtotography prize -kilpailusta Lontoosta.

Jarin valokuvakalusto: Nikon D810 + objektiiveja, yksi Profoto B1 -keikkasalama ja joitain muokkaimia, mm. heijastava sateenvarjo/softbox, läpipäästäviä sateenvarjoja ja pienempiä softboxeja.

Kuvankäsittely: Lightroom, ei juurikaan Photoshop.